Elon aurinkovoimala

Kauppakeskus Elon katolle syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana rakentunut aurinkovoimala on Suomen suurin yli miljoonan watin kattorakenteinen aurinkovoimala. Voimala tuottaa energiaa vuodessa noin 40 ylöjärveläisen omakotitalon kulutuksen verran.

Kauppakeskus Elon katolle syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana rakentunut aurinkovoimala on Suomen suurin yli miljoonan watin kattorakenteinen aurinkovoimala. Voimala tuottaa energiaa vuodessa noin 40 ylöjärveläisen omakotitalon kulutuksen verran.

Suomen suurimpiin kuuluva kattorakenteinen aurinkovoimala kattaa neljänneksen Kauppakeskus Elon vuosittaisesta sähkön kulutuksesta. Aurinkovoimalan vuosituotannolla katsoisi televisiota 9 750 000 tuntia ja ajaisi sähköautolla 5 200 000 kilometriä. Aurinkoenergian hyödyntäminen ei ole pelkästään vastuullista, vaan myös taloudellisesti järkevää.

”Halusimme konkretisoida aurinkoenergian valtavaa potentiaalia kauppakeskuksen kävijöille. Tuotamme aulan infonäytöille reaaliaikaista tietoa aurinkovoimalan tuotosta ja havainnollistavia esimerkkejä vuosituotannon määrästä. Vuosituotanto vastaa esimerkiksi 400 kerrostalokaksion vuosikulutusta”, kertoo voimalaitoksen rakentaneen Helen Oy:n sähkötekninen asiantuntija Tiina Harpila.

Aurinkovoimala tukee Tampereen uutta ilmastostrategiaa

”Kauppakeskus Elo toimii aurinkovoiman edelläkävijänä Pirkanmaalla. Huomioimme ympäristövastuunäkökulman kaikessa toiminnassamme, ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat erittäin tärkeitä myös asiakkaillemme”, Elon kauppakeskuspäällikkö Timo Matinlompolo kertoo.

Alueen yhteinen asia aurinkovoimala on myös siksi, että se tukee Tampereen kaupunkiseudun uutta ilmastostrategiaa. Hiilineutraaliuteen pyritään vuoteen 2030 mennessä ja ylöjärveläinen aurinkovoimala tukee erinomaisesti tavoitteen saavuttamista.

Katso video TÄSTÄ. 


Tervetuloa Eloon!